Uutta puhtia ajanhallintaan Sumun Poistosta!

Design Week Kuopion Sumun Poisto! -konferenssissa digikonsultti ja life coach Jenni Rissasen jakoi vinkkejä yrittäjän talouden- ja ajanhallintaan. Se herätti minut ajattelemaan omaa ajanhallintaani.

Rissanen ohjeisti jakamaan tehtävät neljään eri kategoriaan.

  • Timantit ovat tavoitetta parhaiten eteenpäin vieviä tehtäviä. Ne eivät ole aina
    kiireellisimpiä kuten esimerkiksi yrityksen uudet asiakaskontaktit. Yhteydenottaminen
    asiakkaisiin ei ole kiireellistä, mutta se on erittäin tärkeää myynnin kannalta.
  • Tulipalot ovat todella kiireellisiä tehtäviä vaikkeivat veisi tavoitetta parhaiten
    eteenpäin. Asiakkaiden tekemät reklamaatiot ovat vaikkapa tällaisia. Niihin tulee vastata nopeasti, vaikka ne eivät vaikuta jo syntyneeseen kauppaan.
    Nopea reagointi lisää asiakastyytyväisyyttä.
  • Touhuilut eivät ole kiireellisiä tai tärkeitä tehtäviä tavoitteiden saavuttamisen
    kannalta, vaikka siltä vaikuttavatkin. Touhuilua voi olla sähköpostin
    tarkastelu 10 minuutin välein.
  • Roskat ovat kuin touhuilu, mutta ne eivät ole oleellisia tehtävän kannalta.
    Tästä esimerkki on työajalla omien vapaa-ajan asioiden hoitaminen tai
    sosiaalisen median ja verkkolehtien selaaminen muussa kuin
    työtarkoituksessa.

Jaoin vinkit omalle työyhteisölleni ja otimme tavaksi miettiä jokaiselle viikolle ja kuukaudelle henkilökohtaiset timanttitavoitteet. Tavoitteet käydään läpi viikoittain keskustellen, mitkä tehtävät auttoivat saavuttamaan ja mitkä touhuilut hidastivat tavoitteiden saavuttamista. Tapa on auttanut minua henkilökohtaisessa ajanhallinnassani.

Selkeät tavoitteet tehostavat toimintaa

Toinen mieleenpainuva asia oli tavoitteiden selkeä asettaminen. Aiheesta oli puhumassa yrityksiä kansainvälisille markkinoille auttavan Sinnon yrittäjä Maarit Sinikangas. Sinikankaan mielestä on aina tärkeintä kysyä miksi ennen kuin aloittaa tekemään uutta asiaa. Vasta syiden selvittyä tehtävän työstäminen on järkevää. Miksi-kysymys voidaan esittää vaikkapa kansainvälistymistä miettiessä ja syitä kansainvälistymiseen voivat olla kasvun ja kumppaneiden hakeminen.

Olen päivittäisessä työssäni käyttänyt tätä metodia ennen uuden tehtävän aloittamista. Syyn löydyttyä on helppo nähdä mielessään tavoite ja suunnata sitä kohti. Tämä tehostaa timanttitehtävien vaikutusta.

Arki on myös timanttia

Arjen ja työn tasapainottaminen on varsinkin yksityisyrittäjillä hankalaa. Aiheesta oli kertomassa Jenni Rutonen koruyritys Jenni Rutonen Design’sta. Hän kertoi yksityisyrittäjänä kohtaamistaan haasteista sekä kuinka selvisi niistä. Hänelle yksi suurimmista haasteista oli loppuun palamisen kynnyksellä oleminen.

Puhe oli tunteita herättävä ja helposti samaistuttava sankaritarina. Tarina inspiroi monia ja herätti ajatuksia, kuinka arjen toiminnoilla saadaan tuettua työelämää. Päädyin asettamaan timanttitavoitteet myös arkeen. Määräsin itselleni lepoa hyvän kirjan äärellä vähintään 120 minuuttia viikossa.

Sumun Poistoa!

Huhtikuun viimeisellä viikolla kolmatta kertaa järjestetyn Design Week Kuopion teemana oli tänä vuonna sumun poisto. Tapahtuman tavoitteena oli saada yrittäjien haasteet läpinäkyviksi eli jakaa avoimesti tietoa ja ratkaisuja yrittäjien kesken. Tarkoituksena oli myös kannustaa ihmisiä verkostoitumaan.

Osana Design Week Kuopiota järjestetyn Sumun Poisto! -konferenssin tavoitteena oli saattaa yhteen erityisesti luovan alan yrittäjiä keskustelemaan talouden ja rahoituksen teemoista. Päivän voimalauseeksi muodostui: yhdessä ollaan vahvempia.

Design Week Kuopion tapahtumatuottaja Maiju Pääkkönen aukaisi puheessaan, kuinka nimi Sumun Poisto! -konferenssiin syntyi. Pääkkönen oli tavannut ystävänsä, joka kertoi aivojen olevan ihan sumussa pitkään painetun päivän jäljiltä. Pääkkönen vastasi tähän ytimekkäästi, että tarvitaan Sumun Poistoa!

Kiitos tapahtuman järjestäneelle mahtavalle porukalle!

Henriikka Asikainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Uudet kotisivut yritykselle – vinkit kotisivujen hankintaan

09.04.2024 |

Yrityksesi tarvitsee uudet kotisivut, mutta et tiedä mistä aloittaa. Kuulostaako tutulta? Kokosimme sinulle kotisivujen hankintaan … LUE LISÄÄ…

4 kysymystä ja vastausta palveluidemme tietoturvasta

05.04.2024 |

Tietoturva on aihe, josta meillä Sollertiksella puhutaan jatkuvasti. Se on koko yrityksemme elinehto. Tietoturvaa pidetään … LUE LISÄÄ…

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…

Kesäharjoittelijana

07.07.2023 |

Hei vaan! Olen Laura, opiskelen Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistossa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Etsin itselleni … LUE LISÄÄ…