Tiedostojenpääte .lukitus merkkaa kiristäjien rantautumista Suomeen

Hotmail-sähköpostia työssään käyttävä poliisi kuulosti korvaani mätäkuun jutulta. Nyt puolestaan on vaikea uskoa todeksi Kiinassa vierailleen suomalaisprofessorin kahvipöytäkertomusta siitä, kuinka hän oli kytkenyt läppäriinsä vierailupaikassa tarjotun USB-tikun ja siirtänyt mielenkiintoista aineistoa levylleen. Entä sitten?

Ystävällisen tarjouksen mukana tuli muutakin, sillä proffan kannettava alkoi käyttäytyä omalaatuisesti ja teki sitä tätä omia aikojaan. Laitetta ei saatu puhdistettua ja kotomaahan palattua sen kiintolevy jouduttiin formatoimaan uudelleen. Olin tyrmistynyt ja yskin kahvia, sillä nuorekas proffa on käytellyt nettiä sen alusta asti.

Jos jollekin maailmanmatkaajalle on vielä epäselvää, muistitukkuja ei oteta vastaan tai niitä ei ainakaan kytketä omiin koneisiin ulkomailla vierailtaessa. Tikun tarkistaa kotimaassa ensin tietoturva-asiantuntija.

Omaa tikkua ei myöskään käytetä missään vieraassa koneessa. Jos omaa muistitikkua on kuitenkin käytetty vieraassa koneessa, sitä ei tule enää kytkeä takaisin omaan kannatettavaan.

Samat vaarat voivat piillä myös puhelimen tai tabletin latauslaitteissa; latausyhteyden kautta päästään lukemaan tietokonetta kuin avointa kirjaa.

Tietoturvaorientaation yleinen ohuus ihmetyttää. Kyllähän nyt viranomaiset, yliopistot ja korkean teknologian yritykset eritoten ansaitsevat parempaa.

Varoitusosastolla esittelemme suomea puhumaan opetelleen Locky-lukitsijahaittaohjelman uusimman version. Locky konfiguroi uudelleen tietokoneen tiedostonimet ja laittaa polun pään muotoon .lukitus. Lukituksen aukeminen maksaa yli 1 700 euroa bitcoineina, mutta tosi asiassa aukaisuyhteys ei edes toimi. Rahat menevät hukkaan.

Luotettava suomalainen pilvipalvelu on paras ratkaisu. Lähin pilvi löytyy tuosta eSollertis-ylävalikoiden kautta. Lukittajan saastuttama kiintolevy formatoidaan, ja sen jälkeen tiedostot palautetaan tietokoneelle nettipilvestä. Ja katso, mitään ei ole kadonnut.

On arveltu, että suomen kieli tiedostopäätteessä olisi jonkinlainen työtapaturma. Mahdollista, sillä Suomessa on yksi kiristäjäohjelmia YouTuben kautta levittänyt kyberrikollinen. Hän on telkien takana, mutta tiettävästi kyseessä ei ole mikään yksinäinen susi.

Tavattu viestiotsikko on seuraava: emailing – CSI-034183_MB_S_7727518b6bab2. Viestin liitteenä tulee zip- tai rar-pakattu tiedosto, jonka purkaminen aktivoi Lockyn. Toistan vielä, että vaaditut lunnaat maksamalla ei saa tiedostojaan avatuksi. Tämä yhteys on teknisesti katkaistu, jotta kyberrikollisten motivaatio jatkaa haitallista toimintaansa heikkenisi. Ainoa oikea tapa on toimia nettipilvessä, sillä pilveen Locky ei pääse lukitsemaan mitään eikä estämään toimintoja.

Varoitus on syytä antaa myös entistä härskimmin puhelimessa esiintyvistä ”pankin tietoturvapäälliköistä”, jotka kiireesti soittelevat vanhuksilta avainlukuja sekä pankkitunnuksia ja saman tien putsaavat tilit. Rikolliseen tarkoituksen valmistettuja skimmauslaitteita myös asennetaan jatkuvasti eri puolilla pankkikorttitietojen kalastelemiseksi bensa-automaateilla.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

WordPress-sivun sisällön hakukoneoptimointi

16.04.2024 |

Hakukoneoptimointi (SEO) on olennainen osa WordPress-sivun menestystä. Se auttaa parantamaan sivusi näkyvyyttä hakukoneissa ja houkuttelemaan … LUE LISÄÄ…

Uudet kotisivut yritykselle – vinkit kotisivujen hankintaan

09.04.2024 |

Yrityksesi tarvitsee uudet kotisivut, mutta et tiedä mistä aloittaa. Kuulostaako tutulta? Kokosimme sinulle kotisivujen hankintaan … LUE LISÄÄ…

4 kysymystä ja vastausta palveluidemme tietoturvasta

05.04.2024 |

Tietoturva on aihe, josta meillä Sollertiksella puhutaan jatkuvasti. Se on koko yrityksemme elinehto. Tietoturvaa pidetään … LUE LISÄÄ…

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…