Jos hahmottaa Internetin, tietää kuinka elää siellä

Identiteettivarkaudet ovat uusi johtava rikollisuustrendi netissä.

Tieto ilmenee tietoverkkorikollisuuden torjuntaa koskevan selvityksen luonnoksesta. Selvityksen on laatinut valtioneuvoston asettama työryhmä, jossa edustettuina olivat muun muassa sisäministeriö, poliisihallitus, suojelupoliisi ja keskusrikospoliisi. Selvityksessä nousee esille yksi syy yli muiden käyttää pakkokeinoja – identiteettivarkaudet.

Näin muodoin lakiin kirjattaisiin siis identiteettivarkaus uudeksi perusteeksi käyttää telepakkokeinoja. Ymmärrettävä ajatus tässä tilanteessa, kun jopa synnytys on voinut tapahtua feikki-identiteetillä. Mutta työryhmä ehdottaa myös, että tekninen laitetarkkailu saataisiin tulevaisuudessa ulottaa myös viestien sisältöön. Ihan vain siinä sivussa ilmoitetaan tällainen ikään kuin verkot veteen laskien: saas nähdä miten käy? Tällainen viestintäsalaisuudesta lopun tekevä säädös oli myös Yhdysvalloissa Patriot act II -poikkeuslaissa, mutta nyt presidentti Obaman aikana suuri osa kansalaisvapauksia polkevista poikkeussäädöksistä on poistettu käytöstä.

Uskomme, että pakkokeinoja tarvitaan lisää. Mutta eikö sen voisi toteuttaa niin, että pakkokeinojen käyttö kulkisi aina tuomarien, mielellään kybermaailmaa tuntevien nuorten tuomarien harkinnan kautta? Näin vältettäisiin ongelmat, joita muualla maailmassa on kohdattu pakkokeinojen käyttökynnyksen lainsäädännön höllentämisessä.

Hallitukselle esitellään alkusyksyllä selvitys, jossa on konkreettisia toimeenpanoehdotuksia. Ministerin kantaa ei tietenkään vielä tiedetä. Sinänsä käy järkeen esitys siitä, että Suomeen palkattaisiin sata uutta kyberrikoksiin erikoistunutta poliisia. Tämän lisäksi tulee lisätä yleistä tietoutta internetistä, sen historiasta, ideologisesta taustasta ynnä muusta. Nähdäkseni sukupolvella, joka ei ole syntynyt hiiri kädessä, on vaikeuksia ymmärtää maailmanlaajuista verkkoa.

Mutta mistä johtuu se, että kaksikymmentäyksi vaikutusvaltaista päätoimittajaa laatii valemedian vastaisen julkilausuman vasta nyt, kun mielipiteiden nettijulkaiseminen on jatkunut verkkosivuilla runsaat 20 vuotta? Siitä, että yksikään ei aiemmin ole yliampumisillaan imuroinut heiltä lukijoita.

[ctt template=”4″ link=”GvzSQ” via=”yes” ]Valtamedia on terästäytynyt valemedian vaikutuksesta? Markkinataloutta tämäkin. bit.ly/29CGiIw @sollertis_eu[/ctt]

Nyt saastaa tulvii, mutta tulvii siellä muutakin: suoraa puhetta siitä, mistä on totuttu vaikenemaan, esimerkiksi internetin pimeästä puolesta. Mutta kas, valtamedia on terästäytynyt valemedian vaikutuksesta? Markkinataloutta tämäkin.

 

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…

Kesäharjoittelijana

07.07.2023 |

Hei vaan! Olen Laura, opiskelen Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistossa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Etsin itselleni … LUE LISÄÄ…

Verkkokaupan saavutettavuus mahdollistaa shoppailun kaikille asiakasryhmille

31.05.2023 |

Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että verkkokauppa on suunniteltu niin, että kaikki käyttäjät voivat käyttää sitä yhtä … LUE LISÄÄ…

Saavutettavuus verkkoympäristössä

15.05.2023 |

Kaikilla on varmasti ollut hetkiä, jolloin on tarvinnut apuvälineitä tai muiden ihmisten apua pärjätäkseen päivittäisissä … LUE LISÄÄ…